13.11.2007 ST-kortisto, päivitys

Tähän korttiin on kerätty tietoa vanhoista asennusmääräyksistä. Tässä on käsitelty vain tärkeimpiä asioita, jotta kortin laajuus pysyisi kohtuullisen suppeana.
 
Käyttöönottotarkastuspöytäkirjan laadinnassa on huomioitu standardisarjan SFS 6000 vuodelta 2007 aiheuttamat lisävaatimukset pöytäkirjan sisältöön. Myös EMC-direktiivistä aiheutuvat lisävaatimukset on otettu mukaan tarkastuspöytäkirjaan. Pöytäkirjaan liittyy myös täyttöohje, jonka avulla ohjataan yksityiskohtaisesti kunkin pöytäkirjan sisältökohdan täytössä. Pöytäkirjan muuttuneen sisällön johdosta tämä täyttöohje on syytä olla käytettävissä jo kohteen aloitusvaiheessa, jos kohteen asennustyöt toteutetaan uudistetun standardisarjan vaatimusten mukaisesti. Näin varmistetaan, että käyttöönottotarkastukset tulee toteutettua oikea-aikaisesti, riittävässä laajuudessa, muuttuneet vaatimukset huomioiden ja lopullisessa pöytäkirjassa asiat esitetään juuri kullekin asialle varatussa paikassa.
 
Tähän korttiin on koottuna asuinrakennusten sähköasennusten tyypillisiä eroavaisuuksia sekä esimerkkejä standardin SFS 6000-8-802 mukaisista korjaus-, muutos- ja lisätöistä. Erityisesti käsitellään sähköturvallisuusmääräysten A1 vaatimuksia sekä niiden vaikusta näiden mukaan tehtyjen asuntojen sähköasennusten korjaus-, muutos- ja lisätöihin. Kortti perustuu vuoden 2007 standardisarjaan.
 
Tässä kortissa kuvataan tavanomaisissa asunnon ryhmäkohtaisissa korjaus-, muutos- ja lisätöissä tarvittavia käyttöönottotarkastuksen vaatimuksia, tarkastuksen vaiheita ja tarvittavia testauksia. Lisäksi on esimerkkejä muutos- ja lisätöiden dokumentoimisesta. Laajemmat, koko huoneistoa koskevat asennusten uudistamiset tarkastetaan ja dokumentoidaan vastaavasti kuin uudiskohteet.
 
Päivitetyssä suunnitteluohjeessa on huomioitu digiaikaan siirtymisestä sekä Viestintäviraston uusiutuneesta määräyksestä 21E/2007M johtuvat asiat. Lisäksi korttiin on tehty muitakin ajankohtaisia tarkennuksia ja lisäyksiä.
 
Tässä tekniikkaohjeessa on huomioitu digiaikaan siirtymisestä sekä Viestintäviraston uusiutuneesta määräyksestä 21E/2007M johtuvat asiat. Lisäksi korttiin on tehty muitakin ajankohtaisia tarkennuksia ja lisäyksiä.
 
Tässä asennusohjeessa on huomioitu digiaikaan siirtymisestä sekä Viestintäviraston uusiutuneesta määräyksestä 21E/2007M johtuvat asiat. Lisäksi korttiin on tehty muitakin ajankohtaisia tarkennuksia ja lisäyksiä.
 
Tarkastuspöytäkirja on päivitetty vastaamaan digiaikaa sekä Viestintäviraston uusiutunutta määräystä 21E/2007M.
 
Kortin soveltamisalue on rajattu koskemaan asuinkiinteistöjen puhelinsisäjohtoverkkoa ja siihen on päivityksen yhteydessä lisätty verkon osalta viisitasoinen ja jakamoiden osalta kolmitasoinen kuntoluokitus. Verkon osalta kuntoluokan ylin taso (luokka 5) toimii tavoitetasona. Verkon suorituskyvyn arvioinnissa käytettäviin taulukoihin on päivitetty uusimmat tekniikat.
 
Uuteen ST-korttiin on koottu ohjeet puhelinsisäjohtoverkon kuntotutkimukseen olennaisena osana kuuluvasta puhelinsisäjohtoverkon laajakaistaisuuden mittaamisesta. . Kortissa esitetään ADSL2+-suorituskyvyn perusteet, määritellään puhelinsisäjohtoverkon ADSL2+-suorituskyvyn mittausjärjestelmä laitteineen sekä esitetään mittausmenettely ja tulosten raportointi.
 
Kuntotutkimuspöytäkirja on päivitetty vastaamaan päivitettyä ohjetta ST 98.11 sekä siihen olennaisena osana kuuluvaa, puhelinsisäjohtoverkon laajakaistaisuuden mittaamista.
 
Uusi mittauspöytäkirja on suunniteltu ohjeen ST 98.12 mukaan suoritettujen mittaustulosten ja päätelmien raportointiin.
 
Käsikirjana tämä julkaisu luo käsityksen siitä kokonaisuudesta ja valtavasta kirjosta, joka rakennuksiin liittyvien pienjännitteisten sähköasennusten tarkastuksiin sisältyy. Kaikkia mahdollisia tarkastuksia tai tutkimuksia ei välttämättä ole selostettu pienimpiä yksityiskohtia myöten. Kussakin tapauksessa on kuitenkin pyritty antamaan riittävä ohjeistus tarkempien tietolähteiden käyttöön.
 
Ohjeisto on päivitetty versio vuonna 2005 julkaistusta Sähkötieto ry:n ST- ohjeisto 4:stä. Päivityksen päätavoitteena on ollut käy­tettävyyden olennainen parantaminen. Sisältö on täydennetty sisäasiainministeriön turvallisuusalan neuvottelukunnan palvelutyöpisteiden turvasuojaushankkeen tulosten mukaiseksi. Tasomää­rittelyissä ja muissa perusasioissa ei ole tehty muutoksia. Päivitetty ST-ohjeisto antaa ohjeita turvallisuuden huomioonottamiseksi kiinteistöjen rakennushankkeiden osana ja se auttaa oikean tur­vallisuustason määrittämisessä. Ohjeiston pääpaino on niissä toimenpiteissä, joita viranomaismääräyksissä ei erikseen määritellä. Ohjeistoa voidaan soveltaa sekä uudis- että peruskorjausrakentamiseen.
 
Uusi ST-ohjeisto 13 antaa ohjeita palvelutyöpisteiden turvasuojauksen suunnitteluun, toteutukseen ja kunnossapitoon. Ohjeisto on syntynyt Palvelutyöpisteiden turvallisuussuunnittelu ja turvasuojaus (PATUT) -hankkeen tuloksena sisäasiainministeriön ja yksityisen sektorin yhdessä rahoittamana. Ohjeisto on tarkoitettu julkisen sektorin, kaupan alan sekä kiinteistö-, sähkö- ja turvallisuusalojen asiantuntijoille, edistämään julkisen sektorin sekä kaupan alan palvelutyöpisteiden ja -tilojen suunnittelu- ja toteutuskäytäntöjen konkreettista kehittymistä.